Aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta |
Tämä päivä ei mennyt leipomismielessä ollenkaan nappiin. Aloin aamupäivällä leipoa SLY-pariltani saamastani ohjeesta Koiviston kahvikakkua. Tein taikinan valmiiksi ja napasin uunin päälle. Hetken päästä sitten aloin ihmetellä että mikä hirvittävä käry leviää ympäriinsä koko taloon. Palaako jossain, pitääkö soittaa peräti palokunta?
Uunista levisi kitkerääkin kitkerämpi savun haju, jolloin muistin suihkauttaneeni uuniin uuninpesuainetta edellisenä iltana ennen nukkumaanmenoa. Sitähän minä en enää tänään muistanut. Uuni pikapikaa pois päältä ja ovet sekä ikkuna auki käryn poistamiseksi. Uuninpesussa vierähtikin näpärästi lähes koko päivä, kun piti pestä sekä likaantunut uuni että kärvähtänyt pesuaine.
Satutinpa siinä samalla pestessä keskisormenikin, joka osui uunin katossa olleeseen tappiin. Haavasta tuli melko syvä ja verta tuli sen verran, että sormenpään tikkaaminen tai liimaaminen olisi ollut ihan paikallaan. En kuitenkaan lähtenyt päivystykseen, sillä ajatus pikkuvaivan takia päivystyksessä istumisessa sunnuntai-iltana ei oikein viehättänyt. Matkaakin olisi ollut jonkun verran ajettavaksi. Kyllä tuo sormenpää välillä tuosta vieläkin avautuu ja verta pulpahtelee, mutta enköhän minä hengissä selviä. :D Pitänee pitää tulevina päivinä hyvä huoli sormen desinfioinnista.
Kello oli jo aika paljon, kun lopulta sain kakun uuniin. Tuoksu oli tällä kertaa aivan ihana, mitä muuta sitä voisikaan odottaa suklaan ja appelsiinin yhdistelmältä. Otin kakun uunista ja odottelin (ihan liian) vähän aikaa kakun jäähtymistä. Kumosin sen pöydälle ja hups, kakku mureni ihan täysin. Luulenpa, että jouluna meillä saatetaan syödä Koiviston kakkutikkareita. Mitähän Tellervo sanoisi ajatuksesta?
Kyllä sitä saa ihan ylpeä itsestään olla... |