maanantai 27. lokakuuta 2014

Salainen leivontaystävä

Osallistun ensimmäistä kertaa SLY-rinkiin. Jännää. Eilen aloin jo miettiä, mitä kaikkia kivoja reseptejä minä parilleni lähettäisin. Muutaman pikkujutun olen ostanutkin jo. Aion olla tunnollinen rinkiläinen, enkä jättää kaikkea ihan viime tinkaan, kuten itselläni yleensä valitettavasti tapana on.

Marraskuun aiheena on kahvikakku. Vaikka en koskaan ole mikään suuri kahvikakkujen ystävä ollutkaan, niin vähän tuli mielihaluja kun eilen katselin netistä mitä ihanampia reseptejä. Jos syön kahvikakkua, sen on oltava mieluusti kostea. Lisäksi joku kiva twisti on aina plussaa, perus-tiikerikakku ei minua saa niin kovinkaan helposti lämpeämään.

Edellisestä kahvikakun valmistuksesta on jo aika pitkä aika. Taisi peräti olla Leivontafoorumin toissajoulun kahvikakkuhaaste. Lisään tähän kyseisen ohjeen, valitettavasti kuvat ovat kadonneet johonkin ajan myötä.



Pukin rommikakku
Pikeerikoristeet
ohje Kinuskikissalta
0,25 dl valkuaista
1,75 dl tomusokeria
3 tippaa omenaviinietikkaa
Vatkaa valkuaista ja 1 dl tomusokeria sähkövatkaimella 3 minuuttia. Sekoita joukkoon etikka ja loput tomusokerista. Jatka vatkaamista hetken aikaa.
Tee lumihiutalekoristeet pienen kirjoitustyllan avulla leivinpaperin päälle, anna kuivua seuraavaan päivään. (Varo ettei kissa hyppää pöydälle ja syö puolia vastavalmistuneista koristeista)

Rommiomenat

2,5 dl kuivattuja omenakuutioita (Urtekram)
1,5 dl hunajarommia (tai rommia, johon lisätty hunajaa)
Sekoita rommi ja hunaja keskenään, anna imeytyä kannellisessa rasiassa seuraavaan päivään

Kakkutaikina

200 grammaa voita
2 dl sokeria
3 kananmunaa
4 dl vehnäjauhoja
1tl soodaa/ 2 tl leivinjauhetta
1 tl jauhettua inkivääriä
rommiomenaseos

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri, lisää munat yksi kerrallaan. Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää taikinaan vuorotellen omena-rommiseoksen kanssa. Paista 175 asteessa n. 40 min. kunnes taikina ei enää tartu puutikkuun. Anna kakun jäähtyä vuoassaan.
Koristele tomusokerihunnulla ja pikeerikoristeilla. Anna pukille kiitokseksi. Kakku siis.

torstai 23. lokakuuta 2014

Sitruuna-salmiakkimuffinit


Ensimmäinen blogipostaukseni on itseoikeutetusti Sitruuna-salmiakkimuffinit. Vietämme lasten kanssa syyslomaa, ja ajattelimme leipoa jotain pikaista. Leivontafoorumin syyskuun haasteen voitosta sain palkinnoksi Sunnuntain tuotepaketin, joka sisälsi mm. kakku- ja muffinssimixpussin. Vastaavia tuotteita en normaalisti käytä, mutta varsinkin lasten kanssa leipoessa ne ovat ihan kivoja. Tyttäreni sai GirlIt-paketista aikanaan minimuffinssivuokia, joten nekin pääsivät nyt käyttöön. (Miten voikaan ihminen unohtaa peruuttaa kuukausi toisensa jälkeen kyseisen kerhon jäsenyyden...?)
Lisäksi kaapista löytyi Leivontafoorumin kesäkuun haasteen tuotepalkinnosta saamani sitruuna-valkosuklaa ja Turkinpippuricrushin jämät, joilla koristelimme leivonnaiset.

1 pss muffinssimixiä (Sunnuntai)
100 g voita sulatettuna
1,5 dl vettä
sitruunamehutiivistettä maun mukaan (meillä runsaasti)
sitruuna-valkosuklaata
Turkinpippuricrushia

Sekoita muffinssimixpussi, voisula, vesi ja sitruunamehu keskenään. Laita taikinaa minimuffinssivuokiin n. puolilleen. Paista uunissa 200 asteessa n. 15 minuuttia.

Koristele sulatetulla valkosuklaalla ja Turkinpippuricrushilla.

Jätimme aika paljon kohoamisvaraa, mutta varsinkaan näissä miniminimuffineissa sitä ei olisi tarvinnut olla niin paljoa. Kivoja pikkuisia suupaloja näistä kuitenkin tuli. Salmiakkia olisi voinut lisätä itse taikinaankin, mutta "joku" oli syönyt crushia niin paljon turkkilaisen jogurtin kera, että pussin pohjalla oli vain jämät.

Haluaisin kovasti uskotella, että lapset koristelivat mutta ei: koristelu on ohan omaa käsialaa :D